Julie Cornelius on jo vuosien ajan auttanut naisia ympäri maailmaa maastopyöräilyn pariin. Hänen ensimmäinen vierailunsa Bhutanin kuningaskuntaan oli ainutlaatuinen oppitunti ystävyyden voimasta. Maastopyöräily tässä syrjäisessä, vuoristoisessa sisämaavaltiossa on todella harvojen harrastus, mutta sillä voi tulevaisuudessa olla merkittävä rooli tasa-arvon, voimaantumisen ja inspiroivan pyöräilykulttuurin edistäjänä.

Palattuaan kotiinsa Utahin Moabiin Julie kertoo nyt Bhutanin seikkailunsa tuottamista kokemuksista.

Bhutanissa on paljon vuoria, mutta vähän maastopyöräilijöitä. Tässä syrjäisessä, salaperäisessä sisämaavaltiossa tiedetään olevan kolmisenkymmentä maastopyöräilyn harrastajaa. Heidän joukossaan ei juurikaan ole naisia. Tähän on useita syitä: pyöriä ja varaosia on vaikea saada eikä ihmisillä välttämättä ole paljoa vapaa-aikaa. Merkittävin syy liittynee kuitenkin kulttuuriin. Bhutanissa ei varsinaisesti ole esteitä tai ennakkoluuloja extreme-urheilua harrastavia naisia kohtaan, mikä on sinänsä hieman yllättävää. Syy on pikemminkin siinä, että tämä maa on satojen vuosien ajan ollut suljettuna ulkomaailman vaikutuksilta, eikä väestön keskuudessa ole laajaa tietoisuutta muun maailman tavoista ja trendeistä. Naisten maastopyöräilyä ei ole kielletty eikä sitä pyritä sen kummemmin tukahduttamaan. Kyse on vain siitä, että ilmiön tiedostus useimpien paikallisten mielessä on tosi vähäinen.

World Ride -organisaatiomme toiminnan tarkoituksena on saada aikaan muutos tähän. Olemme auttaneet maastopyöräilyn, opaskoulutuksen ja pyörämatkailun kautta naisia kaikkialla maailmassa saamaan uusia mahdollisuuksia elämäänsä. Olen vakuuttunut siitä, että maastopyöräilevissä naisissa piilee valtava muutosvoima, joka perustuu niin omaan osaamiseen kuin alaan liittyvien työtilaisuuksien tuomiin sosiaalisiin ja taloudellisiin hyötyihin. Nämä naiset voivat myös toimia esimerkkinä, joka haastaa ja innostaa ihmisiä kaikkialla maailmassa. Jos lähdet maastopyöräreissulle syrjäiseen maahan ja oppaana toimii taitava, asiantunteva paikallinen naispyöräilijä, uskon että kokemus tällaisesta maasta on paljon antoisampi. Olen nähnyt tämän tapahtuvan Nepalissa, Guatemalassa, Perussa, Lesothossa… ja toivottavasti pian myös Bhutanissa.

Mikään ei kuitenkaan valmistanut minua Bhutanin henkeäsalpaavan kauneuden kohtaamiseen. Saapuminen Paroon lentokoneella oli jo seikkailu sinänsä. Pieni kone kääntyili jyrkästi miltei Himalajan rinteitä hipoen, minkä jälkeen se teki vain hieman kiitoradan yläpuolella 180 asteen täyskäännöksen ennen kentälle laskeutumistaan. Maailmassa on tiettävästi vain viitisenkymmentä lentäjää, joita pidetään riittävän taitavina tällaista lentoa varten.

Nämä vuoret ovat Bhutanin sydän ja sielu. Kaikkiin suuntiin levittäytyvät Himalajan metsäiset rinteet kattavat yli 70 % koko maan pinta-alasta. Vuorilla ja niiden maisemilla on syvä henkinen merkitys bhutanilaisille. Sanotaan, että Bhutanissa vuorikiipeily ei ole sallittua yli 14 000 jalan eli hieman yli 4 kilometrin korkeuksissa, koska se voi häiritä jumalia. Vuorikiipeilijöistä tällainen rajoitus on tietenkin turhauttava, mutta maastopyöräilijöiden käyttöön silti jää satoja kilometrejä teitä, polkuja ja muita villin neitseellisiä kulkuväyliä. (Sekin auttaa, että myös Bhutanin kuningas on itse innokas maastopyöräilijä). Bhutanissa on helppo löytää polkuja, joilla voi 25 km:n matkalla olla pudotusta melkein 3500 metriä, ja tuulessa heiluvat rukousliput tai uteliaat koirat voivat olla ainoita muistutuksia siitä, että paikassa ylipäätään asuu ketään. Tällaiset eksoottiset asiat saavat yhä useampia seikkailunhaluisia maastopyöräilijöitä kiinnostumaan pyöräseikkailuista Bhutanissa.

Näin minäkin innostuin asiasta. World Ride -matkalla Nepaliin muutama vuosi sitten minua rohkaistiin tapaamaan MTB-matkailuun erikoistuneen Bhutan Rides -firman omistaja ja Bhutanin pienen mutta mahtavan MTB-skenen voimahahmo Pelden Dorji. Pelden innostui ajatuksesta tehdä Bhutanista World Ride -kohde, ja niinpä ryhdyimme yhteistyöhön. Pelden, kuten minäkin, haluaa vapauttaa pyöräilykulttuurin väsyneistä vanhoista patriarkaalisista ideoista ja mahdollistaa naispyöräilijöiden tasavertainen osallistuminen.

Saapuessani pääkaupunki Thimphuun joulukuun alussa tiesin, että edessäni olisi suuria odotuksia ja paljon työtä. Ryhmäämme kuuluvat yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Colleen Maes, seikkailuvalokuvaaja Leslie Kehemeir ja MTB-toimittaja Tim Wild halusivat kaikki kertoa maailmalle Bhutanin maastopyöräilevistä naisista elokuvan ja lehtijuttujen keinoin. Toimme maahan mukanamme kaksi uutta Marin-täysjoustopyörää, ison valikoiman Shimano-vaatteita ja Lazer-kypäriä ja mietimme, että mitenköhän asiat tästä eteenpäin kehittyisivät. Takana oli kuukausien suunnittelu- ja valmistelutyö. Tiesimme kuitenkin myös, että käytännön toteutus tällaisen projektin yhteydessä saattoi tuoda eteen kaikenlaisia yllätyksiä. Saapuisivatko rekrytoimamme naiset todella paikalle? Olisiko heillä todella kiinnostusta maastopyöräilyhankettamme kohtaan? Mikään ei ole niin pelottavaa kuin epätietoisuus…

Mutta juuri siellä, pienellä torilla hotellimme ulkopuolella, sain yhden elämäni parhaista maastopyöräilykokemuksista. Neljä paikallista hankkeestamme kiinnostunutta nuorta naista – Dawa, Khusala, Tshering Dolkar ja Tshering Zam – olivat kaikki ottaneet vapaata työstään ja perhevelvollisuuksistaan tullakseen tapaamaan meitä. Aluksi he vaikuttivat yhtä hermostuneilta kuin minäkin.

Kun toimme paikalle kaksi suurta pahvilaatikkoa, joihin oli pakattu uudet Marin-maastopyörät ja kysyimme, voisivatko tytöt auttaa pakkausten purkamisessa, tunnelma alkoi vapautua. Tytöt kävivät kiinni toimeen kuin F1-varikkotiimi ja pienellä avustuksella saimme kuin saimmekin asiat toimimaan: polkimet, ohjainkannattimet, jarrulevyt, satulat ja muutkin osat löysivät oikeat paikkansa ja säädöt saatiin kohdilleen iloisessa tekemisen hengessä. Ei hermoilua, ei kulttuurisia esteitä. Vain kaveriporukka, jolla oli yhteinen homma tehtävänä. Pari tuntia myöhemmin meillä oli kasassa kaksi upouutta, auringonvalossa kiiltelevää pyörää, jotka kaipasivat vain kovaa ajoa.

Neljä ystävystämme olivat näin aloittaneet pyöräseikkailunsa. Khusala oli ainoa, joka oli ajanut pyörällä lapsena. Tshering Zam puolestaan oli kokeillut pyörällä ajamista ensimmäistä kertaa noin viikko ennen saapumistamme. Kaikki tämä tarjosi minulle mahdollisuuden tehdä sitä, mitä todella rakastan: auttaa ihmisiä ottamaan ensimmäiset askeleet. Minulla on takanani pitkä ohjaaja-valmentajura ja olen pyöräillyt satojen eri ihmisten kanssa. Silti jaksan aina innostua, kun joku oppii pyörällä ajamisen taidon ja saa ensikosketuksen siihen vapauteen, jonka pyöräillessä voi kokea. Katsellessani siinä aukiolla näiden neljän aloittelevan pyöräilijän varovaisia, epävarmoja otteita pyörän ohjaksissa ja sitä, kuinka he rohkaisivat toisiaan yhä parempiin suorituksiin, koin jälleen kerran, että tämä työ on tekemisen arvoista.

Näiden ensimmäisten ajokokeilujemme jälkeen pakkasimme pyörät ja muut tavarat autoon ja lähdimme tulevien oppaidemme kanssa jatkamaan harjoituksia kaupungin yläpuolella sijaitseville poluille jättimäisen kultaisen Buddhan valppaan katseen alle. Pääsin opettamaan tytöille lisää tekniikkajuttuja – ajoasentoja, jarrutustekniikoita, kehon hallintaa ja muita juttuja. Tyttöjen energisyys tarttui meihin kaikkiin. Kukkuloiden yli raikuvat riemunkiljahdukset ja nauru soi edelleen mielissämme, kun palasimme auringon laskiessa uupuneina ja pölyisinä – mutta inspiroituneina! – majapaikkaamme.

Useille meistä pyöräillen vietetty aika merkitsee vapautusta arjen paineista. Haluan sen olevan sitä myös kaikille näille naisille, mutta siinä on oltava myös jotain enemmän. Bhutan on köyhä maa ja monet nuoret bhutanilaiset lähtevät taloudellisesti paremman elämän perässä Australiaan tai muualle. Yhä useampien kansainvälisten maastopyöräilijöiden löytäessä tiensä Bhutaniin maan polkuverkosto kasvaa ja ala kehittyy. Minusta on tärkeää, että naisilla on merkittävä ja näkyvä rooli tässä kehityksessä. Se, että pyytää neljää vapaaehtoista löytämään aikaa pyöräilyn opetteluun, opiskelemaan satoja kilometrejä polkureittejä ja kehittämään taitojaan ammattioppaana toimimiseksi, on kuitenkin iso asia. Minulla oli ilo ja kunnia saada viettää aikaa kaikkien näiden tyttöjen kanssa heidän kotonaan ja tavata heidän perheitään. Tyttöjen päättäväisyys ja positiivisuus sai minut tuntemaan oloni nöyräksi. Jokainen heistä on täysillä sitoutunut hankkeeseemme ja haluaa edistyä siinä yrittäen samalla sovittaa kuvioon työnsä ja perhe-elämänsä.

Emme nähneet tyttöjä kahdeksaan päivään, kun minä ja Pelden lähdimme amerikkalaisen maastopyöräilijäryhmän kanssa reissaamaan ympäri Bhutania tarkoituksena kerätä rahaa World Ride -organisaatiolle. Toivon, että näemme tulevaisuudessa nämä tytöt vastaavien matkojen vetäjinä. Kun tapasimme neljä ystäväämme myöhemmin samalla viikolla Parossa, sain jälleen hämmästyä: tytöt olivat kaikki ajelleet yhdessä pari tuntia joka päivä pyöriä vuorotellen vaihdellen. He olivat kuvanneet matkapuhelimillaan ajeluista kujilla ja maastopoluilla videoita, joista kävi ilmi, että he olivat edistyneet muutamassa päivässä enemmän kuin koskaan olisin uskonut mahdolliseksi. Tshering Zam, jolla vielä muutama päivä aikaisemmin oli ollut vaikeuksia pysyä pyörällä pystyssä, esitteli nyt itsevarmasti leveä hymy kasvoillaan taitojaan ja kykyään selvitä suvereenisti vaativissakin ympäristöissä.

Nyt muutama päivä myöhemmin kokoonnuimme jälleen, nousimme pyörien päälle ja lähdimme ajamaan. Kaikki neljä pysyivät hyvin vauhdissani mukana, osasivat pitää oikean etäisyyden toisistaan ja näyttivät kykenevänsä hallitsemaan pyöränsä vaativissakin ajotilanteissa. Niin jarruttaminen, pysäyttäminen kuin tasapainon hallintakin sujuivat ilman ongelmia. Ajatus siitä, että nämä tytöt voisivat jonain päivänä johtaa pyöräilijäryhmää nopeilla jyrkillä metsäpoluilla, vaikutti täysin mahdolliselta. Nyt vielä kuukausienkin kuluttua he lähettelevät minulle edelleen videoita edistymisestään.

Otimme vain muutaman pienen askeleen yhdessä, mutta toivon lujasti, että jonain päivänä nämä askeleet johtavat johonkin mahtavaan. Ei siksi, että oma panokseni olisi ollut niin merkittävä, vaan siksi, että esimerkin voimalla nämä tytöt voivat yltää mihin tahansa eikä heitä pysäytä mikään.