Olen kokemusteni pohjalta oppinut, että missä tahansa sitten liikunkin, parhaan kuvan paikallisesta meiningistä saan paikallisten opastuksen avulla. Otin kaikissa käyntikohteissani yhteyttä oppaisiin ja maastopyöräilijöihin, jotka mielellään esittelivät suosikkipolkujaan ja alueensa muitakin parhaita paikkoja. Italian-reissustani muodostui monipuolinen maastopyöräilyä ja kulinaarisia nautintoja yhdistelevä matkakokemus.

Aloitin matkani Koillis-Italiasta Aostanlaaksossa sijaitsevasta La Thuilen kylästä. Sen maisemille tyypilliset kunnioitusta herättävät jäätiköt ja korkealle nousevat vuoristomaisemat tarjoavat uskomattomat puitteet maastopyöräseikkailuille. La Thuilen Bike World -pyöräpuisto on tunnettu minimaalisesti muokatuista luomupoluistaan, joilla rakennus- ja parannustoimenpiteitä on aivan viime aikoihin asti tehty vain käsityökaluja käyttäen. Paikan päällä saa tuntumaa jylhiin vuorimaisemiin, kun edessä on vain kapea, sääoloista riippuen mutainen tai pölyinen pyöräpolku ja painat vauhdilla eteenpäin toivoen, että pito renkaiden alla riittää. Kokemus on yksinkertaisesti bellissimo!

La Thuilen jälkeen matkani suuntautui etelään kohti Alppeja, jossa minua odottivat Valle Varaitan polkuverkostot. Täkäläiset, pitkälti muokkaamattomat ja karut polut, ovat aikojen saatossa löytäneet uuden käyttötarkoituksen: Kauan sitten nämä polut muodostivat reittejä, joita pitkin karjaa siirrettiin vuorten yli. Tänä päivänä niitä käyttävät maastopyöräilijät, ja paikallinen pyöräilykerho huolehtii niiden kunnosta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ymmärsin, millainen yhteys maisemalla voi olla paikalliseen keittiöön. Vuorilla vaihtelevissa olosuhteissa vietetyn aktiivisen pyöräilypäivän jälkeen elimistö kaipasi runsasta ja täyttävää, mielellään paikallisesti tuotettua ruokaa.

Italian maastopyöräilymekaksikin kutsuttu Finale Ligure yli 250 pyöräilypolkuineen tuskin kaipaa enempiä esittelyjä. Silmiini osui ennen matkani alkua lehtiotsikko: "Päivä kaikissa Italian kaupungeissa alkaa kahvilasta". Omien kokemuksieni mukaan ainakin Finalesta puhuttaessa asia on juuri näin. Kerran kahvilassa aamucappuccinoa nauttiessani sain kuulla kuinka paikallinen infrastruktuuri on kehittynyt, kuinka maastopyöräily on luonut työpaikkoja ja tuonut hyvinvointia niin Finaleen kuin koko reittiverkoston alueelle ja kuinka paikallinen yhteisö suhtautuu maastopyöräilyyn hyvin myönteisesti. Sää ei taaskaan suosinut minua matkallani. Olosuhteet eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Aloitin päiväreissuni Calice Liguressa sijaitsevasta kuuluisasta Naton ex-tukikohdasta "Roller Coaster" -pyöräpolkua pitkin. Jos olet ajanut siellä, tiedät, miksi tämä Ligurianmeren rantaan päättyvä maastopyöräreitti on saanut "Vuoristorata"-nimensä. Päivä oli ollut mahtava, vaikka olin aivan läpimärkä, kun istahdin rantakadulla sijaitsevaan jäätelöbaariin after ride gelatolle!

Seuraavaksi matkani jatkui Ligurian rannikkoa alaspäin kohti Piombinon kaupunkia ja sen kompaktia polkuverkostoa, jossa nopearytmiset reitit yhdistyivät teknisiin kivipuutarhaosioihin ja hauskoihin nousuihin. Tein päivän mittaan useita reissukierroksia ja joka kerta eri reittiä ajettuani totesin, että paikallinen pyöräpolkuverkosto oli uskomattoman monipuolinen! Painelin menemään tukeutuen juuri muotoiltuihin penkereisiin, ländäsin muutamat hyppyrit, liirailin sopivasti luistavalla savialustalla ja rymistelin alas pitkin kivikkoisia polkurännejä. Minulla on aina ollut käsitys, että paikallistunnelman luovat nimenomaan siellä asuvat ihmiset. Täällä se piti paikansa aivan täydellisesti. Piombinon pyöräpoluissa on jotain erityistä, niitä on selvästi rakennettu intohimolla ja rakkaudella. Pääaktiivina tässä kaikessa on toiminut oppaani Matteo, joka on myös pyöräliikkeen omistaja. Matteon puheista ymmärsin, että polkujen kehittämiseksi on tehty nykyistäkin suurempia suunnitelmia.

Piombinosta siirryin lautalla vain 10 kilometriä mantereesta sijaitsevalle Elban saarelle, jonne pääsee puolessatoista tunnissa helposti myös veneellä. Elban leveys itä-länsi-suunnassa on enimmillään vain 27 kilometriä. Elballa on kattava polkuverkosto, johon tutustumisen aloitin saaren eteläkärjestä. Ainutlaatuinen, sopivasti nousuja, laskuja ja penkereitä sisältävä maisema, jonka halki nyt pyöräilin, oli syntynyt saarella aikoinaan harjoitetun rautakaivostoiminnan tuloksena. Paikalliset aktiivit ovat tuoneet reiteille lisäulottuvuutta rakentelemalla niiden varrelle hyppyreitä.

Päätin vierailla yhdellä saaren korkeimmista kohdista, jolta avautui joka suuntaan kauas kantava näkymä. Nyt tunsin todella olevani saaren sydämessä. Reitti alas vei pitkin kapeaa polkua, jonka kummallakin puolella sain nauttia uskomatottomasta panoraamamaisemasta. Olin ajoittanut retkeni täydellisesti auringonlaskua ajatellen ja näkymät olivat kuin toisesta maailmasta kultaisen valon heijastuessa lumoavasti mahtavasta merimaisemasta. Viimeinen matkani Elballa suuntautui saaren korkeimman vuoren Monte Capannen maisemiin. Laskeuduin rohkeasti pitkiä kallioisia polkureittejä pitkin. Välillä kohdalle sattui lyhyitä nousuosuuksia, joiden kohdalla eteneminen tapahtui suurten kivilohkareiden välissä savipohjaisessa saniaismetsässä.

Elban jälkeen lähdin matkaamaan kohti koillista ja Bologna Montana Bike Arean pyöräpolkuja. Maisemat erosivat aiemmin tällä matkalla nähdyistä: täällä oli enemmän kumparemäkiä, mutta kauniita olivat toki nekin. Kaksi paikallista opasta, Mattia ja Giovanni, halusivat esitellä minulle kotimaisemiensa parhaita puolia. Maasto oli ainutlaatuisen vaihteleva ja laattamainen hiekkakivialusta tarjosi tosi hyvän pidon. Myös tällä alueella oli rikas historia. Ajelin pitkin polkuja, joilla saksalaiset panssarivaunut olivat toisen maailmansodan aikaan kolistelleet ja jättäneet vielä tänäänkin näkyvät jälkensä kivialustaan.

Alueen keittiö on kuuluisa bolognesekastikkeestaan. Haluisin myös nähdä, kuinka pasta syntyy alusta asti käsityönä. Paikalliselle ruuanlaittokulttuurille tyypillistä on pienimpiinkin yksityiskohtiin asti ulottuva rakkauden- ja huomiontäyteinen ote. Sama pätee myös pyöräpolkuihin ja niistä huolehtimiseen. Vielä olisi aikaa yhdelle kierrokselle ennen illallista. Hurmionsekainen riemunvirne kasvoillani viiletin metsän halki pitkin savipohjaisia ja nopearytmisiä, mutta selkeäpiirteisiä polkuja ajatellen itsekseni, että tämä on suurin piirtein parasta, mitä voi housut jalassa tehdä. Palasin Refugioon ja nautittuani illallisen saatoin vain todeta, että bolognese ei maistu missään niin hyvältä kuin Bolognassa.

Seuraavaksi matkani jatkui takaisin pohjoiseen ja suuntautui suurten vuorten jylhissä maisemissa sijaitsevaan viimeiseen kohteeseeni. Tällä kertaa pyöräiltiin maan itäosassa Val di Fassassa mahtavien Dolomiittien syleilyssä.

Säänhaltijat eivät taaskaan suosineet minua. Sade ja tuuli alkoivat kiusata heti aamusta alkaen, minkä takia ohjelmaa piti hieman supistaa. Tein kierroksen kuuluisalla Tutti Frutti -pyöräpolulla, enkä todellakaan pettynyt. Kummallakin puolella uskomattomat vuoristomaisemat ja edessä kapea polku, jonka pintakerroksen sade oli nyt tehnyt tosi niljakkaaksi ja siksi luonteeltaan varsin tekniseksi. Se oli mahtava kokemus! Päätin matkan ajamalla Fassa & Furiousilla, ja se oli kontrasti vuoren yläosaan, löysä muta vain roiskui renkaista, kun yritin löytää jarrutuskohtia juuriverkoston lomasta. Tähän oli hyvä päättää tämänkertainen seikkailu. Jälleen kerran voin todeta, että jokainen paikka, jossa vierailin, oli yhtä ainutlaatuinen.

Kymmenen päivän aikana sain hyvän tuntuman Italiaan ja sen makuihin. Maan monipuoliset, vaihtelevat maastopyöräilykohteet, henkeäsalpaavat maisemat ja herkullinen ruoka veivät kaikki sydämen mennessään. Ihmiset olivat vieraanvaraisia ja ottivat minut mielellään mukaan lähiseutunsa parhaille pyöräpoluille. Nyt tämän matkan jälkeen odotan malttamattomana pääseväni takaisin Italiaan syventämään kokemuksiani!

Haluatko nähdä, mihin tekniikkaratkaisuihin Soctty Laughland luottaa? Tutustu 12-vaihteiseen XTR M9100 -osasarjaamme. XTR on maastopyöräosasarjojen ykkönen. Korkeimman tason ammattilaiskisojen vaatimuksiin suunniteltu XTR on voittajien valinta XC:ssä ja Endurossa.